Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä minulla on ilo kertoa, että olemme käynnistämässä markkinointikampanjaa kahden suomalaisen ohjelmiston @adeona tuotetiedonhallinta ja @digia Envision toiminnanohjaus – yhteistyönä. Molempien kumppaneiden kanssa olemme tehneet pitkäaikaisesti yhteistyötä liiketoimintamme digitalisoinnissa. Digitalisaatiolla voidaan tehostaa yksittäisen yrityksen toimintaa, mutta myös laajemmin tukea kansantalouden kehitystä digitalisoimalla työvaiheita, automatisoimalla ja ottamalla robotitkin mukaan töihin.
Adeona tuotetiedonhallinta ja Digia Envision toiminnanohjaus ovat keskeinen osa Etola Groupin ja Etran teollisuustarvikkeiden palvelualustaa. Nämä ohjelmistot kykenevät yhdessä toimimaan alustana Etran monipuoliselle liiketoiminnalle – monikanavaisuus on Etralle paitsi toimitusmyyntiä, myymälämyyntiä ja verkkokauppaa myös palveluvarastoratkaisuja sekä asiakkaan tehtaassa operoitavia myymälöitä tai kontteja. Vaatimustasoa järjestelmille kasvattaa vielä sekin, että toimimme tukkureina, kauppaketjuna, valmistajana ja lisäksi on vielä pienimuotoisesti huoltoa ja vuokrauspalveluitakin.
Etola Groupin yhtiöiden 300.000 tuotteen tuotetiedon ylläpito vaatii tehokkaan tuotetiedonhallinnan käsittelyn ja jakelun. Suomen verkkokauppamme lisäksi operoimme nyt Etra verkkokauppaa myös Ruotsissa ja Eestissä. ICT- tavoitteenamme on olla digitaalinen edelläkävijä teollisuustarvikkeiden palvelualustana. Strategiamme mukaisesti valitsemme aina parhaat mahdolliset ohjelmistoratkaisut osaksi ICT-arkkitehtuuria.
Investoimme Hämeenlinnan logistiikkakeskuksen laajennukseen, Okartekin uuteen tehtaaseen, Meltexin suodatinkangastehtaaseen (tämä valmistui 2023) ja Etra uusien toimipisteiden avaamiseen Suomessa ja Ruotsissa sekä lisäksi Adeona tuotetiedonhallinnan- ja Digia Envision toiminnanohjaus-ohjelmistojen kehittämiseen yhteistyössä näiden ohjelmistotalojen kanssa. Asiakkaillemme kehitystyö tulee näkymään aina vain parempana palveluna teollisuustarvikkeissa, kun mm. digitalisaatio hoitaa rutiinitöitämme, data auttaa meitä varautumaan yhä laajemmin asiakkaidemme tarpeisiin ja tarvikkeiden lisäksi vastuullisuustieto kulkee tehokkaasti ja osaavasti läpi arvoketjun.
Suomi tarvitsee kasvuaihioita ja kaikkien vahvaa panosta kasvun aikaansaamiseksi. On hienoa voida kertoa näistä kahdesta hienosta kotimaisesta ohjelmistosta, jotka tekevät Etola-yhtiöistä ja Etrasta vielä suomalaisemman kansainvälistyjän.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Mikael Etola