Muovipuolivalmisteiden moniottelija
Haastattelussa Foiltekin toimitusjohtaja Miika Sillanpää
Mitä Foiltek tekee?
Olemme erilaisiin muovipuolivalmisteisiin erikoistunut maahantuontiyritys. Foiltek perustettiin vuonna 1984, ja tulimme vuonna 2006 osaksi Etola-yhtiöitä. Maahantuonnin lisäksi varastoimme laajaa valikoimaa erilaisia muovimateriaaleja.
Uskomme tehokkaaseen toimintaan. Foiltek on tunnettu luotettavana toimittajana, jolta saa tilattua sekä pienet että suuret erät nopeasti ja joustavasti. Asiakkaitamme ovat muun muassa muovilevyjen jatkojalostajat, valomainosvalmistajat, rakennus- ja lasiliikkeet, elektroniikan sopimusvalmistajat ja graafinen teollisuus.
Keväällä 2020 Thermoplast Oy fuusioitui Foiltek Oy:n kanssa. Fuusion myötä tuotevalikoimamme monipuolistui, ja meiltä löytyy nyt myös laaja muovikalvovalikoima.
Millaisia työuria tiimistänne löytyy?
Työurat yhtiössä ovat pitkiä. Itse olen ollut Foiltekilla jo yli 20 vuotta. Meillä on tällä hetkellä 16 työntekijää, joista puolet työskentelee varastossa ja toinen puoli myynnin ja hallinnon tehtävissä.
Pääsääntöisesti taloon tullaan jäädäkseen. Pari nuorukaista on lähtenyt koulun penkille, mutta yleisin syy työsuhteen päättymiseen on ollut eläkkeelle siirtyminen. Aina eläköityminenkään ei ole lopettanut suhdetta yhtiöön: esimerkiksi entinen toimitusjohtaja kuuluu yhtiön hallitukseen.
Mitkä ovat Foiltekin vahvuudet?
Ehdottomasti henkilökunta. Toimimme verraten erikoistuneessa toimintaympäristössä, jonka osaajia ei kasva joka oksalla. Meiltä löytyy pitkän linjan ammattilaisia, joiden tietotaito ja kokemus ovat suurin vahvuutemme. Olemme aloittaneet monet asiat nollasta, oppineet ja onnistuneet yhdessä. Tällainen pieni ryhmä on myös hyvin ketterä liikkeissään. Lisäksi olemme kustannustasoltamme varsin kilpailukykyisiä.